Ojakkalan koiraurheiluhalli
EtusivuReferenssitOjakkalan koiraurheiluhalli

Koirakoulu Sudenpennun halli Ojakkalassa on koirakoiden suosiossa

Piia Sillanpää on toiminut koira-alalla yrittäjänä 2008 alkaen. Vuonna 2013 hän vuokrasi vanhasta teollisuushallista 500 neliön tilan ja remontoi sen koiraharrastuskäyttöön sopivaksi. Remontissa hallin lattia sai kokonaan uuden ja laadukkaan tekonurmipinnan, joka on suunniteltu erityisesti koirakon hyvinvointia silmällä pitäen.

Koirakoulu Sudenpentu vuokrasi hallitilan Vihdin Ojakkalasta, jonne Lappset toimitti koiraurheiluun kehitetyn tekonurmialustan. Halli on koirakoiden suosiossa ja saanut käyttäjiltään erinomaista palautetta.

Vanha hallitila koki muutenkin muodonmuutoksen, kun sen seinät maalattiin valkoisiksi ja tilaan tehtiin asiakas-wc. Ojakkalassa sijaitseva hallitila otettiin käyttöön syksyllä 2013.

”Koiran ja ohjaajan välisen yhteistyön ja turvallisuuden kannalta alusta on tärkein elementti tämän tyyppisessä toiminnassa. Koiraurheilu, kuten esimerkiksi agility lajina, on nopeatempoinen, jolloin tassujen lipeämisen vaara on suuri. Laadukas tekonurmi on sopivan joustava, että kaiken kokoiset koirat ja kaiken ikäiset harrastajat voivat turvallisesti harjoitella sekä kilpailla alustalla”, Piia Sillanpää kertoo.

Ojakkalan hallin maton pohja on varta vasten koiraurheiluun suunniteltu. Se on koirien fyysisen terveyden kannalta tarpeeksi joustava. Koiran hyvinvoinnin lisäksi myös ohjaajan terveys ja turvallisuus ovat yhtä lailla otettava huomioon.

”Alusta on saanut paljon kehuja käyttäjiltä. Itse asiassa en ole saanut alustasta negatiivista palautetta ollenkaan. Eräskin keski-ikäinen rouva kertoi, etteivät hänen polvensa ole vaivanneet juostessaan koiransa kanssa hallilla”, Sillanpää sanoo.

Maton alle ei tarvinnut asentaa lisäjoustoa lisäävää ylimääräistä mattoa, koska tämä oli jo valmistusvaiheessa huomioitu. Ojakkalan halliin matto asennettiin suoraan betonilattian päälle.

"Tälläistä ei olisi voinut tehdä muiden valmistamien mattojen kanssa. Lisäksi "ruohoa" olisi voinut leikata, jos sen olisi konenut tarpeelliseksi. En ole katunut mattohankitaa päiväkään, vaikka ennen asennusta se veikin muutamat yöunet. Matto on kuitenkin kallein ja tärkein asia hallissa," Piia Sillanpää summaa hankinnan onnistumista.

Lappset toimitti  Agility Softex –tekonurmialustan Ojakkalan halliin. Sillanpään mukaan matto toimitettiin ajallaan ja sen asennus tehtiin asiallisen siististi.

Kuvia kohteesta
Perustiedot
  • Sijainti
    Vihti
  • Rakennusvuosi
    2013
  • Asiakas
    Koirakoulu Sudenpentu
  • Kokoontumistila
    100 hlö
  • Laajuus
    500 m2, josta 470 m2 harjoittelutilaa ja loput 30 m2 aidattua odotustilaa, esteiden säilytystilaa sekä asiakas-WC
Selaa muita kohteita
20130224_Aaba_Lehtikuusentie_33_logomuokattu.jpg
HJK-jalkapallo

Helsingin Jalkapalloklubin, HJK:n, jäsenet pelaavat peräti kuudella Lappsetin toimittamalla kentällä, joista kaksi on ylipainehalleissa. Ratkaisujen laatu sekä halu palvella ja innovoida uutta jatkuvasti ovat suhteen kantava voima.

Lue lisää
lepa_banner.jpg
LePa Areena, Espoo

LePa Areena on Leppävaaran Pallon rakentama jalkapallokeskus. Keskus on suurelta osin LePan omien joukkueiden käytössä, mutta kenttää hyödyntävät myös muut seurat ja yhteisöt, sekä lähialueen koulut.

Lue lisää
_HOV2972.jpg
HJK-ylipainehalli

Helsingin Jalkapalloklubi, HJK, on hankkinut Lappsetilta kaksi laadukasta ylipainehallia kilpailutusten tuloksena. Toinen niistä, Töölön Kupla, on Suomen modernein ja energiatehokkain alallaan. Antti-Jussi Väinölä kehuu myös helppoa etäohjausta.

Lue lisää
Ilomäellä_pelataan - Copy.jpg
LPS, kasvua rinta rinnan

Laajasalon Palloseura, LPS, on hankkinut Lappsetilta jo kaksi kenttää, koulukentän ja täysikokoisen jalkapallotekonurmen, ja huolto pelaa. Mia Stierncreutz on tyytyväinen paitsi niihin, myös asiantuntevaan apuun talouslaskelmissa ja suunnittelussa. Yhdessä on hyvä kasvaa.

Lue lisää
Tilaa uutiskirje